5. elokuuta 2015

Onneni on olla pieni osa kokonaisuutta












Maanantai-iltana suunnattiin pitkästä aikaa Netta-sheltin kanssa Lehmon mätsäriin. Mukana oli tällä kertaa myös Miru-pina-collie. Ensimmäinen kehä meni melko vetelästi, Axu ei oikein keskittynyt ja liikku nokka maassa, namit eivät maistuneet... Saatiin sininen nauha, mikä oli aikalailla arvattavissa. Ei tuolle nahjukselle olisi punaistakaan voinut oikein antaa.

Nauhakehässä Axu ammensi jostakin energiaa ja seisoi yllättävän ryhdikkäästi, ja namit yllättäen kelpasivatkin. Tuomari alkoi tiputtelemaan koiria, ja kävi kättelemässä meidätkin ulos kehästä. Sijoitusta ei siis herunut, mutta oli kuitenkin mukavaa pyörähtää pitkästä aikaa mätsärissä. Kuinkakohan kauan edelliskerrastakin jo on?





















Seuraavana päivänä käytiin sitten juoksuttamassa koiria rannalla. Heiteltiin Mirulle frisbeetä, ja Axukin innostui juoksemaan sen perässä. Kuviakin tuli pitkästä aikaa räpsittyä, joten puhukoot ne puolestaan:


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti