7. elokuuta 2013

Näyttelyopas aloittelijalle

Tehtyäni mätsärioppaan minua pyydettiin kirjoittamaan myös näyttelyopas. Tässä se nyt on, toivottavasti tästä on apua joillekkin. Jos jotakin jäi epäselväksi, kysymyksiä voi jättää kommenttiboksiin!

Ilmoittautuminen:
Nyrkkisääntönä kannattaa pitää se, että näyttelyihin ilmoittautuminen alkaa yleensä kuukautta ennen näyttelyä. Näyttelyn kotisivuilta löytyy ohjeet ilmoittautumiseen. Ilmoittautua voi yleensä joko netissä tai postitse. Mikäli ilmoitat postitse useamman kuin yhden koiran, kannattaa postittaa ne eri kuorissa, jotta mahdollisilta sekaannuksilta säästytään.
Aikataulut, näyttelykirje, ja numerolappu tulevat yleensä noin viikkoa ennen näyttelyä.  Kaavakkeessa on yleensä kohta, johon voi merkitä haluaako kirjeen netin vai postin kautta.

Mitä mukaan näyttelyyn:
Numerolappu, hakaneula, näyttelyhihna, kampa (ja muut turkinhoitovälineet rodusta riippuen), rekisteripaperi, rokotustodistus, sekä tietenkin mieluisia nameja koiralle. Mikäli sää on aurinkoinen ja lämmin, kannattaa varata mukaan myös vettä ja jonkinlainen astia, josta koira voi juoda. Jos säätiedotuksessa on luvattu sadetta, kannattaa mukaan ottaa myös sateenvarjo/sadetakki. Ja mikäli vain omistaa jonkinlaisen retkeilytuolin, kannattaa sekin ottaa mukaan, sillä kehän laidalla ei ole välttämättä tuoleja tai istumapaikkoja vapaina. Jos haluaa ostaa näyttelyluettelon, kannattaa myös varata rahaa mukaan. Evästä kannattaa myös ottaa mukaan, vaikka yleensä paikan päältäkin saa ostettua jotain.  Ennen näyttelyä kannattaa myös tulostaa mahdollinen kehäkartta mukaan, jotta kehän löytäminen olisi helpompaa.


Luokat:
Koira ilmoitetaan arvosteluluokkaan sen iän mukaan. Luokan alaikärajan tulee täyttyä viimeistään näyttelypäivänä. Luokat ja niiden ikärajat ovat seuraavat:
Pentuluokka (7 kk - alle 9 kk)
Junioriluokka (9 kk - alle 18 kk)
Nuortenluokka (15 kk - alle 24 kk)
Avoin-, valio- ja käyttöluokka (alkaen 15 kk)
Veteraaniluokka (alkaen 8 v)

Kehät:
Aikataulut ovat joustavia. Kehät voivat olla myöhässä, mutta ne voivat olla yhtä hyvin etuajassakin. Paikanpäällä pitää olla tuntia aikaisemmin ennen oman rodun arvioitua alkamisaikaa. Kehät käydään läpi luokittain ja numerojärjestyksessä. Järjestys on siis seuraava: ensin on pentuluokka, sitten junioriluokka, nuortenluokka, avoinluokka, käyttöluokka, valioluokka ja viimeisenä veteraaniluokka. Jos jossakin luokassa ei ole osallistujia, sen yli hypätään ja siirrytään seuraavaan luokkaan. Luokissa arvostellaan urokset ja nartut erikseen, urokset arvostellaan aina ensin. Jokainen rotu alkaa siis urospentujen arvostelusta. Pentuluokissa ei käytetä laatuarvostelua, vaan tuomari voi halutessaan antaa pennulle kunniapalkinnon. Voittaja on rotunsa paras pentu (ROP) ja toiseksi tulee vastakkaisen sukupuolen paras pentu (VSP).

Muissa luokissa on käytössä laatuarvosanat. Kun luokka on käyty läpi, kilpailevat kaikki erinomaisen (ERI) saaneet koirat kilpailuluokassa. Mikäli ERI:n saaneita koiria on alle 4, pääsevät myös EH.n saaneet kehään. Tässä kehässä koirat asetetaan paremmuusjärjestykseen 1-4. Tuomari voi myös antaa näille koirille SA:n, (eli sertifikaatin arvoisen).

Kun kaikki urokset/nartut on arvosteltu, seuraa paras uros/narttu -luokka (PU ja PN). Siinä kilpailevat koirat, jotka ovat sijoittuneet omassa luokassaan neljän parhaan joukkoon, saaneet laatumaininnan erinomainen (ERI) ja saaneet sen lisäksi SA:n (sertifikaatin arvoisen). Näistä koirista tuomari valitsee jatkoon neljä koiraa, jotka hän sijoittaa paremmuusjärjestykseen. Tuomari voi antaa sertifikaatin = sertin (SERT) parhaalle koiralle. Varasertifikaatin = varasertin (VASERT), voi saada toiseksi paras koira.

Näiden kehien jälkeen paras uros ja paras narttu kilpailevat toisiaan vastaan. Paremmasta koirasta tulee rotunsa paras (ROP) ja toisesta tulee vastakkaisen sukupuolen paras (VSP).

Kehässä:
Kehätoimitsijat kutsuvat koirat kehään niiden näyttelynumeroilla. Kun kuulet oman numerosi huudettavan, pitää sinun mennä kehään. Yleensä tuomari juoksuttaa ensin kunkin luokan koirat kaikki yhdessä kehän ympäri. Koiria juoksutetaan kehässä vastapäivään ja koira liikkuu esittäjän vasemmalla puolella (tuomarin puolella), jotta tuomari näkee koirien liikkeet paremmin. Sen jälkeen hän arvostelee yksitellen jokaisen koiran.

Kehässä koira asetetaan seisomaan tuomarin pöydän eteen (tai muuhun osoitettuun paikkaan, tuomari tai kehäsihteeri kertoo kyllä paikan) jotta tuomari näkee koiran sivulta ja voi arvostella tämän. Koirat, jotka arvostellaan pöydällä (eli pienet koirat), voidaan nostaa pöydälle heti, kun se vapautuu edelliseltä. Tuomari tutkii koiran, tarkistaa hampaat sekä purennan, tunnustelee rakennetta, uroksilta myös kivekset. Arvostellessaan koiraa tuomari saattaa kysyä koiran ikää. Jos tuomari on ulkomaalainen, etkä ymmärrä mitä tämä kysyy, kehäsihteeri auttaa tulkkaamisessa. Tämä jälkeen tuomari sanelee koiran arvostelun kehätoimitsijalle. Arvostelu kirjoitetaan ylös. Koiran pitää seistä tuomarin pöydän edessä koko tämän ajan. Kehätoimitsija näyttää lappua, jonka väri kertoo koiran saaman laatuarvosanan. Arvostelu kirjoitetaan rotumääritelmän perusteella, ja lapun väri päätetään sen perusteella, kuinka hyvin koira vastaa rotumääritelmää.

Nauhojen värit ja laatuarvosanat:
Punainen = erinomainen (ERI)
Sininen = erittäin hyvä (EH)
Keltainen = hyvä (H)
Vihreä = tyydyttävä (T)
Harmaa = hylätty (HYL)
Ruskea = ei voida arvostella (EVA)

Merkinnät ja niiden merkitykset:
SERT = sertifikaatti, eli serti
VASERT = varasertifikaatti, eli varaserti
SA = sertifikaatin, eli sertin arvoinen
CACIB = kansainvälinen sertifikaatti, eli kansainvälinen serti
VACA = vara-CACIB
MVA = muotovalio
PU = paras uros (PU1 on paras uros, PU2 on toiseksi paras uros jne..)
PN = paras narttu
VSP = vastakkaisen sukupuolen paras koira
ROP = rotunsa paras koira
KP = kunniapalkinto, joka voidaan antaa pennuille
RYP1, RYP2, RYP3, RYP4 = sijoitus ryhmäkilpailussa
BIS1, BIS2, BIS3, BIS4 = sijoitus näyttelyn kauneimman koiran Best in Shown valinnassa


Muuta:
- Numerolapulla pääsee yleensä ilmaiseksi sisään (mutta vain yksi henkilö)
- Rokotusten voimassaolo on syytä tarkistaa hyvissä ajoin.
- Ennen näyttelyitä kannattaa käydä harjoittelemassa mätsäreissä.
- Näyttelyissä saa käyttää nameja, ja se on suotavaakin.

9 kommenttia:

  1. Kiitos! Nyt alan pikkuhiljaa jo ymmärtää jotain. Hyvin selitetty, ja yllä siinä musta kaikki oleellinen oli :)

    VastaaPoista
  2. Ja lisätään vielä, että sertin vastaanottaa paras koira, joka ei ole Suomen muotovalio. Eli jos PU1 on Suomen valio ja PU2 ei, niin serti menee PU2:lle. KV-näyttelyissä on vielä CACIBit sekoittamassa tilannetta. Ja valio- ja käyttöluokkaan ei luonnollisesti ilmoittauduta ilman asianmukaisia tuloksia, tosin netti-ilmoittautumisten aikakautena se on käytännössä mahdotonta. Hyvä, että joku jaksaa kirjoitella tällaisia, ettei uusien tulokkaiden tarvitse olla ihan pihalla kehässä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Yritin olla tunkematta tuohon liikaa tekstiä, ettei siitä tulisi liian sekava, mutta ihan hyvä, että lisäsit tuon! :)

      Poista
  3. Kyllä EH:n saaneetkin koirat sijoitetaan kilpailuluokassa jos ERI:n saaneita koiria on vähemmän kuin 4 :)

    VastaaPoista
  4. Siis jos saa kolme sa merkintää mutta ei ole kertaakaan 1. Tai 2. Narttu/uros. Tuleeko koirasta silloin muotovalio?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei,jos koira ei SA:n lisäksi ole saanut joka kerta SERTiä eri tuomarilta.

      Poista
  5. Hyvä että löysin tämän luin Kennelliiton version ei menny mitää tajuntaan asti nyt kuitenki tajusin:)

    VastaaPoista