25. toukokuuta 2013

Erittäin hyvä ellei täydellinen

Eilen lähdettiin puoli yhdentoista aikaan ajamaan kohti Kuopiota, missä meitä odotti Axun ensimmäinen näyttely. Eurasierit olivat viimeinen rotu kehässään, niiden oltiin sanottu alkavan klo. 13 jälkeen. Sitä ennen olivat kuitenkin alaskanmalamuutit ja amerikanakitat.
Olimme paikalla kahdentoista aikoihin.

Kehän laita oli jo täynnä näyttelyhäkkejä ja -telttoja, joten jouduttiin majoittautumaan hieman kauemmas kehästä. Valmisteltuani namit ja numerolapun, lähdin ostamaan näyttelyluetteloa. Siitä ilmeni, että Axu esiintyi ensimmäisenä. Junioreita oli paikalle kertynyt meidän lisäksi vain 1. Amerikanakitat alkoivat lähentyä loppuaan ja siirryttiin odottelemaan vuoroamme kehän laidalle.

Pian meidät kuulutettiin kehään. Aluksi tuomari tuli tarkistamaan koiran ja  juoksutti kehän kerran ympäri. Sitten siirrytiin tuomarin teltan eteen seisomaan samalla, kun tuomari selosti arvostelua koirasta. Lopuksi juostiin kehä vielä kerran ympäri.
Axu esiintyi hyvin, paremmin kuin koskaan ennen! Se jaksoi keskittyä mainiosti, vaikka aurinko porotti paahtavasti ja ulkona oli läkähdyttävän kuuma.

Pian kehäsihteeri näytti sinistä lappua. Lähtiessämme tuomari lisäsi vielä, että antoi EH (erittäin hyvän) sen takia, koska takaosan tulee vielä kehittyä ja vahvistua. En ollut odottanut H:ta (hyvää) enempää, sillä tuomarin on sanottu olevan tiukka. Erittäin hyvä sieltä kuitenkin napsahti, ja samalla myös juniorikilpailuluokan kakkonen!

Arvostelu näytti tältä:

"Erinomaisen tyyppinen hyvin kehittynyt nuori uros. Kaunis pää ja ilme. Hyvä etuosa. Hieman ulkokierteiset takakäpälät. Takaosan tulee vielä vahvistua. Liikkuu takaa kinnerahtaasti. Takaraajan liike voisi olla tehokkaampi. Hyvä luonne. Häntä ok. Erinomainen karvanlaatu. Rodunomainen lähestyttäessä." JUN EH JUK2

Tuomarina Soile Bister.

22. toukokuuta 2013

Pikapostia


Selaillessani Koiramme-lehteä huomasin takasivulla Petenkoiratarvike-liikkeen mainoksen. Siinä mainostettiin ale-tuotteita. Ensimmäisenä silmääni osui vihreä kevythäkki, joka oli saatavilla puoleen hintaan. Olin jo hetken haaveillut jonkunlaisesta kevythäkistä, se olisi kaikinpuolin kätevä näyttelyissä. Pian löysinkin itseni tutkimasta kys. liikkeen nettisivuja. Häkistä löytyi vielä kokoja, joten päädyttiin tilaamaan se. Taidettiin tilata häkki kokoa XXL (eli = 91.4 x 63.5 x 63.5 cm)

Tilaus lähetettiin siis maanantai-iltana, paketin toimitusaika oli 1-2 päivää. Saatiin pari tuntia sitten viesti, että paketti olisi noudettavissa postista. No, äiti lähti hakemaan sitä ja minä jäin Axun kanssa kotiin odottamaan.

Äidin tuotua paketin kokosimme häkin takapihalle. Axu katsoi sitä ensin varauksella, mutta meni lopulta namien perässä tutkimaan häkkiä. Todettuaan sen mukavaksi, se jäi jopa lepäämään sinne. 

Nyt kun Axu on tottunut häkkiin, voimme huoletta ottaa sen mukaan lauantain näyttelyyn, jotta Axu pääsee sinne lepäämään ja odottelemaan vuoroaan.


Röh-röh siellä ja nöf-nöf täällä...

Maanantaina käytiin vierailemassa Sinkkolan kotieläinpihalla. Eläimet kotiutuivat sinne vasta vähän aikaa sitten, sillä ne viedään aina talven ajaksi muualle. Nyt ne olivat taas palanneet.


Ensimmäisenä vastassa olivat lehmät. Niitä kohtaan Axu oli aluksi hieman varautunut, mutta lopulta uteliaisuus vei voiton ja se uskaltautui haistelemaan vasikoita aidan läpi. Vasikat olivat myös kiinnostuneita Axusta ja tunkivat turpiaan ulos aitauksesta. Axu ei ole ennen nähnyt lehmiä noin läheltä, joten ihmeteltävää riitti.

Seuraavana olivat vastassa kilit, sekä Axun ehdottomat suosikit: possut! Possut ryntäsivät heti tutustumaan Axuun ja tunkivat kärsiään ulos aidan raoista, Axu haisteli niitä aluksi varoen, mutta olisi pian sen jälkeen tahtonut leikkiä niiden kanssa. Kileihin se ei jaksanut kiinnittää lainkaan huomiota, possut olivat sitäkin mielenkiintoisempia.


Viimeisenä vastassa olivat kanat, mukaanlukien yksi kukko. Niitä Axu katseli kauempaa, se ei tohtinut mennä lähemmäs. Yksi kana tuli kummastelemaan Axua verkon lähelle, mutta muut niistä eivät välittäneet Axusta.


Kaikki eläimet eivät olleet vielä tulleet, esim. lampaat puutuivat vielä. Sisälle ei päästy katsomaan kaneja yms. koska sinne ei saanut viedä koiria.

20. toukokuuta 2013

Mut mä tiesin, että duuni tulee kantaa hedelmää

Otsikko on Cheekin biisistä: "Mitä tänne jää". Siitä päästäänkin hyvin tämän postauksen aiheeseen, eli Axun mätsäriuraan.


Mätsäreissä alettiin kiertämään heti kun Axu oli saanut ekat rokotukset ja kun ikää oli tarpeeksi. Ennen Axua olin osallistunut mätsäriin kerran, serkkuni dreeverillä. Siitä en tosin muista paljoa mitään. Silloin minulla ei myöskään ollut hajuakaan, mitä mätsäreissä pitäisi tehdä. Tietoni rajoittautuivat kahteen asiaan: koiran piti osata ravata vierellä ja seistä käskystä.
 
Axun tullessa oli selvää, että alkaisimme käymään sen kanssa näyttelyissä, mikä tietysti edellytti sitä, että käytäisiin ensin harjoittelemassa mätsäreissä.
Ekassa mätsärissä kaverini esitti Axun. Seisominen ja juokseminen meni hyvin, mutta ensimmäiseksi ongelmaksi ilmeni se, että Axu arasteli tuomaria. Axu siis perääntyi, kun tuomari yritti katsoa sen suuhun.

Ensimmäisenä tavoitteenamme oli siis karsia Axun ujous pois, jotta tuomari voisi ongelmitta tarkistaa sen hampaat. No, tätä alettiin hiomaan kiertämällä yhä useammissa mätsäreissä. Voin sanoa, että se kannatti, sillä nykyään Axu on  paljon itsevarmempi ja se antaa tuomarin tarkistaa hampaat helposti.

Toinen, pienempi ongelma oli Axun nirsoilu, joka tuotti paljon päänvaivaa (tuottaa edelleen). Kehässä Axu heittäytyy nirsoksi, ja jos namit eivät ole sen mieleen, sen keskittyminen ja kiinnostus saattaa olla jossakin ihan muualla. Kun nakit ja juusto eivät enää kelvanneetkaan, piti alkaa kokeilemaan muita mahdollisia nameja. Kesti hetken, ennen kuin löysin nameja jotka Axu kelpuutti. Erityisesti "haisevat" namit ovat Axun mieleen (esim. maksa). Axu kuitenkin kyllästyy nameihin helposti, joten saa olla todella kekseliäs, että keksii nameja jotka kelpaavat tuolle.
Parhaimmaksi namiksi ollaan todettu possunsaparo, mutta se on siitä huono, ettei sillä voi palkita Axua kehässä.

Sunnuntaina päästiin taas mätsäröimään. Käytiin Särkivaaran kyläyhdistyksen järjestämässä mätsärissä Joensuun ev.lut. kirkon takaisella jalkapallokentällä. Kun päästiin paikalle, Axulla oli kamalasti virtaa ja se piippasi niin kauan, kunnes tajusin viimein viedä sen hieman syrjemmälle, jotta se sai tehdä tarpeensa.. Oli omaa tyhmyyttä, etten tajunnut käyttää sitä lyhyellä pissatuslenkillä ennen mätsäriin lähtöä.

Noh, tällä aikaa siskoni kävi ilmoittamassa Axun junnuihin, samalla ilmoitettiin kaverin puolesta tämän sheltti aikuisiin. Oltiin muistaakseeni luokkamme viides pari.
Ensimmäisenä oli lapsi&koira kisa, jonka jälkeen alkoivat nuoret. Lapsi&koira-kisaajia oli paikalle tullut vain 2, joten kehä oli nopeasti ohi. Toisessa kehässä aloitettiin ilmeisesti JH:lla, jonka jälkeen alkoivat aikuiset.

Ensimmäisessä kehässä Axu keskittyi hyvin, ravaaminen ja seisominen menivät hyvin. Aluksi seisotettiin koirat, juostiin kehä kerran ympäri ja sitten tuomari tuli tutkimaan koirat. Juoksutettiin koirat edestakaisin, jonka jälkeen juostiin kehä vielä kaksi kertaa ympäri. Saatiin punainen nauha.
Punaisten kehässä Axun keskittyminen loppui, eivätkä namit enää kiinnostaneet. Axu ei jaksannut seistä kunnolla, vaan se tuijotteli meidän takana seisovaa terrieriä. Ei siis sijoituttu, mutta saatiinpahan ainakin kehäkokemusta vielä ennen lauantain näyttelyä.

17. toukokuuta 2013

Mainoskatko

Eräässä koirablogissa on meneillään arvonta, jossa voittajalle on luvassa taidokkaasti tehty ulkoasu, omille kotisivuilleen tai blogiin. Osallistut arvontaan jakamalla tämän kuvan blogissasi ja käymällä kommentoimassa blogia. Käykääs katsomassa ja osallistumassa! Sivulle pääset tästä.

10. toukokuuta 2013

Jännitys tiivistyy...

... Sillä Kuopion näyttelyyn on enää vajaa kaksi viikkoa! Numerolappukin tuli jo, aikataulut ovat tulleet jo aikaisemmin. Meidän kehä alkoi muistaakseeni vasta klo. 13 jälkeen, joka on ihan hyvä juttu, sillä aluksi olin valmistautunut lähtemään paikan päälle jo kymmeneksi. Eukkuja on tulossa meidän lisäksi 6, toivottavasti nähtäisiin myös Axun sisaruksia!

Tuomari arvatenkin meidän tuurilla vaihtui, vieläpä asteen tiukemmaksi, ainakin mitä nyt olen nettifoorumeilta lukenut. Kasasin tietoa kys. tuomarista, alla pieni lista:

- Tarkka ja arvostelun suhteen tiukka
- Pitää hyvin liikkuvista koirista
- Koirat eivät saa olla pullukassa kunnossa
- Tarkka purennasta
- Käsittelee koiria hyvin
- Katsoo myös luonnetta

Saa nähdä, mitä mieltä se on Axusta. Odotukseni eivät ole kovin korkealla, sillä tuomari tuntuu olevan hyvinkin tiukka.

Tajusin myös, että meiltä puuttuu näyttelyhihna. Tai onhan meillä yksi ohut näyttelyremmi, mutta se ei ole sellainen minkä haluaisin. Ketjupanta Axulle on jo ostettu, joten tarvittaisiin vielä näyttelyhihna, jossa olisi klipsi pantaa varten. Mätsäreissä ollaan toistaiseksi menty vielä perushihnalla ja -pannalla.

Tiistaina on viimeinen mätsäri ennen Kuopiota. En usko, että se vaikuttaa paljoakaan Axun esiintymiseen näyttelyssä, mutta käydään kuitenkin vielä siellä kertaamassa ennen varsinaista koitosta.

Koiratanssi on meidän osalta tauolla siihen asti, kunnes saan koulujutut pois alta. Kesälomalla alkaa kunnon treenit ja hiotaan esitys valmiiksi. Nyt se on vielä vähän hajanainen, kun ei olla keretty treenaamaan paljoakaan. Yhteistreenejä koiraporukan kanssa on myös ollut aika vähän. Niitä tarvittaisiin kipeästi, että Axu tottuisi häiriöön ja keskittyisi tanssimiseen.

1. toukokuuta 2013

Vappumätsäri

Tänään suunnattiin Josepan järjestämään vappumätsäriin. Ilmoittautuminen alkoi 11.30 ja kehät 13, joten lähdettiin ajamaan paikalle vasta puoli yhden aikoihin.

Tällä kertaa pienet ja isot koirat arvosteltiin erikseen (jokaisessa luokassa). Nuoret alkoivatkin heti, vaikka yleensä ensin on JH sekä lapsi&koira kehät.
Aluksi piti kuitenkin odottaa, että pienten nuorten kehä olisi ohi. Käytiin kävelemässä ja kun tultiin takaisin, olikin menossa jo pienten nauhakehät.
Sen jälkeen alkoivat isot nuoret, joihin Axu oli ilmoitettu. Aluksi juoksutettiin koirat 2 kertaa ympäri, sitten tuomari tuli tutkimaan koirat ja otettiin vielä kolmio. Lopuksi juostiin kehä vielä kerran ympäri. Pari oli tasaväkinen, mutta saatiin lopulta sininen nauha.

Sinisten kehässä koirat juoksutettiin kahdessa erässä. Aluksi juostiin kehä kerran ympäri, silloin yksi kehässä olevista koirista pääsi irti ja juoksi räksyttäen toisen kehässä olevan koiran luokse. Axu hämmentyi hieman, jonka takia sainkin yrittää kalastella sen huomiota namilla. Pienen välikohtauksen jälkeen koirat laitettiin seisomaan ja tuomari alkoi lähettämään koiria pois kehästä.

Pian tajusin, että kehässä oli meidän lisäksi jäljellä enää 2 koiraa, mikä tarkoitti että oltiin sijoituttu. Tuomari ohjasi koirat oikeaan järjestykseen, oltiin kolmansia. Tänään sijoituttiin siis sinisten kolmansiksi, eli tuloksena SIN3.

SIN3